fbpx
Riima logo.
Search
Close this search box.
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri + Riima

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri ja Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue 

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri kertomus.
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri kertomus.


Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirille toteutettiin Hyvä elää Etelä-Pohjanmaalla -julkaisu uuden aluehallinnon käyttöön. Kyseessä on Etelä-Pohjanmaan hyvinvointikertomus vuodesta 2021 sekä hyvinvointisuunnitelma vuosille 2022-2025. 

Julkaisun haluttiin olevan helposti lähestyttävä ja hyvännäköinen kertomus, jonka lukeminen ei tunnu ylipääsemättömän raskaalta. Tällä tavoin haluttiin myös helpottaa aluehallinnon tiedolla johtamista. 

Julkaisulle luotiin yksilöllinen, selkeä ja kevyt ulkoasu, jonka mukaan julkaisu taitettiin. Taitossa otettiin sisällön suomien mahdollisuuksien mukaan myös saavutettavuus huomioon. 

Koska julkaisua tullaan lukemaan pääasiassa tietokoneen ruudulta, tehtiin taitto vaakasuuntaiseksi. Mahdollinen tulostamisen tarve kuitenkin huomioitiin ja sivukooksi valittiin vaaka-A4.  

Julkaisun lisäksi samaan ilmeeseen toteutettiin kuntakortti: täytettävä lomake kunnan hyvinvointilukujen keräämistä varten. Kuntakortti toimii loogisena jatkona hyvinvointikertomukselle sekä yhtenä työkaluna tiedolla johtamiselle. 

PIDITKÖ NÄKEMÄSTÄSI?

Haluamme olla osa sinunkin menestystarinaa.
Ota meihin yhteyttä ja kerro missä voisimme sinua auttaa

Ota yhteyttä

Myynti / tarjouslaskenta
Susanna Sandberg

050 300 1288
susanna.sandberg@riima.fi

Pyydä tarjous

Täytä tiedot, niin olemme teihin yhteyksissä.